Tietoa minusta

Olen Elvira Kaiser, perheellinen maalla viihtyvä kohta keski-ikäinen kaksikielinen nainen joka tykkää luonnossa liikkumisesta, valokuvaamisesta sekä puutarhuroinnista sekä uuden oppimisesta. Olen aina ollut kiinnostunut ihmismielestä, kielistä ja erilaisista kulttuureista. Ihmisten kohtaamiset, ja myös eläinten, ovat mitä parhainta.

Olen opiskellut logopediaa Åbo Akademissa ja sivuaineeni oli psykologia. Valmistumisen jälkeen vuonna 2011 olen työskennellyt puheterapeuttina sekä Porvoon kaupungilla, että yksityisissä yrityksissä. Olen kuntouttanut lapsia joilla on ollut mm. kielellinen erityisvaikeus (kehityksellinen kielihäiriö) tai suun alueen motorisia haasteita (dyspraksia ja fonologiset häiriöt) ja työskennellyt lasten perheiden ja lähiympäristön kanssa tiiviissä yhteystyössä. Äänen kanssa työskentely on myös osaamisaluettani, ja siihen olen enemmän suuntautunut viime vuosina, joka sopii hyvin yhteen sen kanssa, että monet asiakkaani etsivät ääntään sekä henkisesti että fyysisesti.

Omien lasteni myötä kiinnostuin imetysohjauksesta ja olen vuodesta 2015 toiminut imetysohjaajana ja imetystukiäitinä kolmannella sektorilla (Imetyksen tuki ry). Siirryin muutamaksi vuodeksi Åbo Akademin palvelukseen logopedian ja psykologian aineisiin suunnittelijaksi ja sen jälkeen aloitin psykologian opiskelua uudelleen. Valmistuin IASTI:n sertifioimaksi ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi keväällä 2024 (Lti/ Hämeen kesäyliopisto).

Tämän lisäksi kokonaisvaltainen hoitaminen on minulle tärkeää, ja omien hoitokokemuksien jälkeen aloin opiskelemaan energiahoitajaksi vuonna 2022. Itse olen saanut paljon apua löytämään tasapainon uupunuksen jälkeen juuri näistä kokonaisvaltaisista hoidoista jossa keho-mieli-yhteyttä vahvistetaan. Olen käynyt Suomen energiahoitajien kolme perustason kurssia ja teen BodyMind Energy Balancing Methodin mukaista energiahoitoa, jossa asiakkaan tilannetta ja toiveita kuunnellaan ja kunnioitetaan samalla kun hoidetaan hermostoa rauhoitellen, stressiä purkamalla, kehomieli-yhteyttä vahvistamalla ja tunneperäistä stressiä poistamalla. Tätä kautta ja omassa terapiassa olen myös purkanut kiltin tytön rooliani ja löytänyt omat rajani ja oman iloni ja innostukseni uudelleen.

Kouluttaudun edelleen lisää sillä olen luonnostaan innokas oppija.

Toivetakomo yritys ja nimi syntyi siitä, että haluan antaa asiakkailleni toivoa ja tilaa työstää elämän haasteitaan luovasti ja räätälöidyllä tuella, mutta tiedostaen samalla, että se voi vaatia asiakkaalta hippasen panostusta. Toivetakomo on täällä auttamassa sinua kaikissa elämän vaiheissa. Tarjoan kattavat lyhytterapiapalvelut, EFT naputtelua, energiahoitoja, imetysohjausta ja puheterapiaa – kaikki asiakaslähtöisesti.

Toiminta pohjautuu näihin arvoihin:

1. ASIAKASLÄHTÖISYYS - palveluiden keskiössä on asiakkaan yksilölliset tarpeet, toiveet ja arvot

2. EMPATIA - kunnioittava ja luotettava ilmapiiri

3. HOLISTINEN lähestymistapa - kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin tähtäävä palvelutarjonta. Ei tarjota pikafiksausta, vaan sinun tulevaisuudenkuvat rakennetaan vankalle pohjalle johon lähestymistapoja on monia ja valitaan se mikä tuntuu juuri sinulle oikealta

4. EETTISYYS ja luotettavuus - luottamuksellisuus ja vaitiolovelvollisuus on itsestäänselvyys, ja noudatan terveysalan korkean standardin mukaisia toimintatapoja

5. VOIMAANNUTTAMINEN - terapeuttina ohjaan sinua löytämään omat voimavarasi ja tekemään itsenäisiä, arvopohjaisia päätöksiä

6. JATKUVA KEHITYS ja oppiminen - sitoudun jatkuvaan kehitykseen ja käyn säännöllisesti koulutuksissa

Terapia- ja hyvinvointipalvelut ovat taottu vankalle arvopohjalle joka korostaa yksilöllisyyttä, myötätuntoa ja kokonaisvaltaista hyvinvointia - koska terveys ja hyvinvointi on paljon enemmän kuin sairauksien poistoa.